• Uutiset
  • 2017

    Uusi vuosi aloitettu ja syksyn harjoituskausi saatu suunnitelmien mukaan pakettiin. Vielä ennen hallikautta leireillään Teneriffalla lyhyt jakso, mistä tarkoituksena suunnata suoraan ensimmäiseen kilpailuun Wieniin, 28. päivä.

    -VM

  • Uutiset
  • Kausi ohi

    Kausi paketissa. Erityisesti mieleen jäi 100m mestaruuden uusiminen uudella henk.koht ennätyksellä, sekä tietenkin kauden päättäneessä Suomi-Ruotsi-maaottelussa tullut uusi 4x100m Suomen ennätys. Hieman alkoi tankista bensa jo loppua kauden viimeisissä kisoissa, joten nyt on hyvä aika ottaa pieni breikki. Kiitos tukijoille ja muille mukana eläjille, jotka jälleen kerran mahdollistivat tämän kaiken!

    Katseet kauteen 2017!

    image

  • Uutiset
  • Kalevan kisat 2016

    Mestaruutta puolustettiin onnistuneesti Oulussa ja saatiin jopa hiottua ennätyksestä hieman pois. Sunnuntain 200m:llä tavoite oli kohentaa ennätystä reilusti, mutta valitettavasti jaloissa tuntui pientä kireyttä ja riskejä ei haluttu ottaa joten leikki jätettiin sen osalta kesken..

    Seuraavaksi tavoitteena startata Eliittikisoissa Joensuussa lauantaina. Siellä on tiedossa hyvä kisa kuten Joensuussa yleensä on tapana ollut.

    -VM

  • Uutiset
  • Amsterdam 2016

    Amsterdam 2016 ohi. Ei mennyt ihan niinkuin haluttiin mutta sellaista se joskus on.. Lisää kaasua ja eteenpäin ?? Seuraava startti Lahden eliittikisoissa torstaina.

    Photo: ts.fi, Martti Kainulainen

  • Uutiset
  • Geneve, Sveitsi 11.6

    Sveitsissä rykästy 100m aikaan 10.58. Ei napsu kohdalleen vielä…
    Viestissä erävoittoon ajalla 39.55, ja vaihdoissa isosti varaa ?
    Seuraava etappi viestimiehistöllä Tukholman Timanttiliiga torstaina 16.6

    -VM