2020

Hallikausi saatettiin päätökseen jo tovi sitten ja kyyti oli erittäin positiivista. Aloitus 6,73 enteili oman ennätyksen rikkomista, mutta pari viikon flunssa jarrutti hieman vauhtia. Kevät on jatkunut sen jälkeen suunnitelmien mukaan niin kauan kunnes tapaus korona iski. Tällä hetkellä mennään viikko kerrallaan ja edetään tilanteen mukaan. Jatketaan kuitenkin hommia ja tehdään kaikki mitä pystytään 💪

Kesä 2019

Oli hyvin lähellä ettei palaset loksahtaneet kohdalleen tänä kesänä. Treenikausi oli onnistunut ja lupaili erittäin hyvää. Vielä mentiin kuitenkin muutaman mutkan kautta ja loppukesä oltiin valitettavasti telakalla pienen vamman takia ja koko potenttiaalia ei siten saatu radalle. Ollaan kuitenkin niin sanotusti jo jäljillä, ja uskon että vauhtia on reservissä vielä paljon👍. Uusi harjoituskausi saadaan aloittaa nyt terveenä ja rakennetaan paketti sellaiseksi että ensi vuonna ollaan uudella tasolla.
Kiitos yhteistyökumppanit!
2019✔️Thank you!